Suurena mämmifanina pääsiäinen oli aina suurta juhlaa, kunnes gluteenittomuuden myötä putosin synkkään mämmityhjiöön. Olin parina pääsiäisenä aivan tyrmäävän kateellinen joka ikiselle mämmiä ostoskoriinsa lappaavalle tyypille, eikä pääsiäismunistakaan ollut lohduttajaksi. Oikeaa mämmiä ei saa aikaiseksi sitten mitenkään ilman gluteenia, mutta aika lähelle pääsin kuitenkin
Helsingin Sanomien ohjeella. Käytin kuitenkin siirapin sijaan 2 dl kookospalmusokeria, koska eipähän ollut siirappia ei. Tänään kyseistä melkeinmämmiä aamupalaksi syödessäni iski aivan armoton leipomisvimma, ja pakkohan se oli testata mämmimutakakkua. Koska mutakakku on herkkua ja mämmi on ihanaa, niin mitä muuta mämmimutakakku voisi olla kuin suussasulavan täydellistä? Jotenkin leivontasuklaani oli päässyt hupenemaan kaapista tässä muuton jälkeisinä kaaospäivinä, mutta onneksi piilossa ollut minisuklaalevy paikkasi vajeen juuri sopivasti. Ruoka on yhä uunissa, eikä maltettu odottaa sen valmistumista. Syötiin siis jälkiruoka ensin. Suosittelen.
Pieni mämmimutakakku (gluteeniton)
Ø 17cm irtopohjavuoka
100 g voita
100 g tummaa suklaata
2 kananmunaa
3/4 dl hunajaa
150 g gluteenitonta mämmiä (Jos teet mämmin itse, ohje
täällä.)
50 g mantelijauhoa
1 rkl tattarijauhoa tai perunajauhoa
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele vuoan reunat.
2. Sulata voi ja nosta kattila pois liedeltä. Lisää voihin suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut.
3. Lisää sulatetun suklaan ja voin joukkoon mämmi ja sekoita tasaiseksi.
4. Mittaa eri kulhoon mantelijauho, tattarijauho (tai perunajauho), leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää suklaa-mämmimassaan.
5. Vatkaa kananmunat ja hunaja kuohkeaksi vaahdoksi.
6. Lisää kananmunavaahto varovasti nostellen mämmisuklaamassaan.
7. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa 20 min.
8. Tarjoile esim. vaniljajäätelön ja marjojen kanssa. Jos et malta odottaa, heitä päälle tomusokeria ihan vaan muodon vuoksi ja iske lusikka kakkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti