torstai 9. huhtikuuta 2015

Karhunvatukkaa mä metsästän

Marttailen toisinaan oikein urakalla kausivihannesten, lähiruoan ja edullisten herkkujen suhteen. Joskus sillä mitä illalla syödään ei ole kuitenkaan mitään tekemistä järkevän tai edullisen kanssa. Eilen päässäni alkoivat pyöriä karhunvatukat heti aamusta lähtien, enkä päässyt eroon siitä ihanan mehukkaasta ja suupielet kostuttavasta mielikuvasta edes basilikapuskan voimin. Pettymyksekseni en kuitenkaan löytänyt ainuttakaan karhunvatukkaa siinä viikon ruokaostoksia tehdessäni. Vähän hävettää myöntää että lähdin vielä erikseen lähikauppaan vaan niiden marjojen takia, mutta oli se vaan sen väärti reissu se. Täytyy sitä naisella pakkomielteitä harrastuksia olla.

Karhunvatukkasalaatin kera suosittelen mm. lohimedaljonkeja, pestoa ja paria jaksoa Stargåte Atlantista. Tiedetään, tiedetään.. muutun kohta vihreäksi tällä peston syömisen määrällä. Elättelen kuitenkin toivoa että vihreyden myötä tulee myös Hulkin voimat, joten lisää pestoa kehiin vaan!


Karhunvatukkainen pinaattisalaatti (kahdelle)

2 reilua kourallista babypinaattia
2 reilua kourallista haluamaasi salaattia
100 g karhunvatukkaa
0,5 dl gojimarjoja
seesaminsiemeniä
sinihomejuustoa

Salaatinkastike

2 rkl öljyä
1,5 rkl sitruunamehua
2 tl hunajaa
ripaus suolaa
1 tl rosmariinia tai muuta haluamaasi yrttiä

1. Tee ensin salaatinkastike. Sekoita hyvin kaikki ainekset ja laita kastike jääkaappiin maustumaan.
2. Huuhtele/liota halutessasi gojimarjat. Voit myös laittaa ne salaattiin sellaisenaan.
3. Kokoa salaatti yhdistämällä pinaatti, salaatti, karhunvatukka ja gojjit. Laita makusi mukaan pinnalle murennettua sinihomejuustoa ja seesaminsiemeniä.
4. Lorauta päälle reilusti salaatinkastiketta ja tarjoile lisukesalaattina.

2 kommenttia:

  1. Kiva kun jätit blogiini viestin ja löysin tänne :) Aika hauska yhteensattuma, että tänään ruokakaupassa kassajonossa vilkaisin blogilehteä ja tietty ehdin vain vähän kurkata ja tietty kurkkasin vain ruokasivuja ;) Ja sinähän sinne lehteen olitkin kirjoittanut: täytyykin tutkailla lehteä vielä tarkemmin.
    Mukavaa viikonloppua Tiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hassu yhteensattuma! :D Täytyy myöntää että kävin itsekin lähinnä ne blogilehden ruokasivut tarkemmin läpi, kun tuo sisustuspuoli on meidän huushollissa lähinnä sellaista boheemia, iloisen kirjavaa sekamelskaa koirankarvoilla höystettynä. Kiva kun löysit tiesi tänne! Aurinkoista viikonloppua myös sinne, Hannele. :)

      Poista