torstai 29. tammikuuta 2015

Pehmeät uunipunajuuret

En ole koskaan ollut ruuan suhteen kovin nirso. Lapsena söin kasvimaalta pieniä kiviä, sekoitin mehua maitoon ja join sillipurkista etikkaliemet jälkiruuaksi. Yritin myös taikoa sammalesta ja kivistä ruokaa, mutta se ei suureksi pettymyksekseni onnistunut. Maksa ja punajuuret eivät kuitenkaan kuuluneet lempiruokiini. Ahneena lapsena söin kyllä niitäkin kun mitään muutakaan ei ollut ruokapöydässä tarjolla, mutta naamani venähti joka kerta kun pannulla hautui maksakastike jauhelihakastikkeen sijaan. En tiedä missä vaiheessa mieleni muuttui, sillä nykyään maksapihvit ja uunipunajuuret kuuluvat arkiherkkujeni top kymppiin.

Punajuuret tarkoittivat pitkään sanavarastossani ainoastaan etikkapunajuuria = pahaa. Kun sitten tutustuin punajuuren ja aurajuuston jumalaiseen yhdistelmään, se oli menoa se. Myöhemmin huomasin että punajuuri taipuu aika moneen muuhunkin herkkuun, ja tuosta sotkevasta juureksesta tuli yksi talven piristyksistä. Etikkapunajuurista en kyllä tykkää vieläkään.


Uunipunajuuret

n. 1,5 kg punajuuria
50 g voita paloina
2 rkl hunajaa
n. 1,5 tl suolaa
1-2 tl mustapippuria
2 kourallista tuoretta timjamia

1. Kuori punajuuret ja pilko lohkoiksi.
2. Laita uunivuokaan punajuuret, voi, hunaja, mausteet ja timjami. Voita ei tarvitse sulattaa, eikä haittaa jos hunaja ei ole juoksevaa. Voit sekoittaa voin ja hunajan paremmin punajuurten joukkoon kun vuoka on ollut hetken uunissa.
3. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 2 tuntia. Sekoittele punajuuria välillä.
4. Maista kypsyys ja lisää tarvittaessa mausteita.
5. Tarjoile esimerkiksi maksapihvien, paistetun sipulin ja suppilovahveroiden kera.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Hedelmäinen maissikana

Joskus kummalliselta kuulostavista yhdistelmistä syntyy vahingossa ruokapöydän kestosuosikkeja. Lapsuudessani syötiin usein äidin tekemää hedelmäistä kanaa maissilla, ja ohje onkin kulkenut mukanani jo vuosia. Olen kokeillut reseptistä matkan varrella ainakin sataaseitsemäätoista versiota eri mausteilla, ja hedelmäiseen kanaan päätyykin usein mitä kaapista löytyy. Suosittelen muokkaamaan reseptiä ihan rennolla kädellä, saatat yllättyä positiivisesti!

Alkuperäisessä reseptissä maissihedelmäsekoituksen päälle laitetaan broilerin marinoituja koipireisiä, mutta koska en oikein enää perusta valmismarinadeista, maustan kanan koivet tai fileet mielummin itse. Tässä versiossa paistoin kanan filepihvit erikseen, koska käytin hauduttamiseen soijakastiketta aika reippaalla kädellä. Laita ihmeessä kanat samaan vuokaan maissin kera, jos marinoit kanan esimerkiksi jogurtilla, kirkkaalla marinadilla tai pelkillä pintaan hierotuilla mausteilla. Pääset ainakin vähemmällä tiskaamisella. Ja kyllä, meillä syödään näköjään aika paljon kanaa. Ja tiedän että se on oikeastaan broileria, mutta en jaksa niuhottaa tässä kohtaa.


Hedelmäistä kanaa maissilla

Maissiseos
250 g kuivattuja hedelmiä
400 g pakastemaissia
1 sipuli
200 ml kookosmaitoa
1,5 tl suolaa
1 tl kurkumaa
0,5 tl chiliä
1 tl mustapippuria
1 tl sambal oelek -chilitahnaa
(juustoa)
1. Pilko hedelmät ja liota väljässä vedessä n. 20min. Muista käyttää sokeroimattomia hedelmiä! Tässä  versiossa kuivattua päärynää, omenarenkaita, luomu aprikoosia ja persikkaa.
2. Laita uunivuokaan maissi, pilkottu sipuli ja liotetut hedelmäpalat.
3. Kaada kookosmaito kulhoon ja sekoita sinne mausteet. Kaada seos vuokaan ja sekoita.
4. Jos jääkaapissasi on juuston jämät, ne voi hyvin raastaa maissihedelmävuoan pinnalle.
5. Paista uunissa 175 asteessa n. 40-45min, uunista riippuen. Kun sipuli on kypsää, vuoka on valmis. 


Maustettu broileri

n. 700 g broilerin fileitä (myös koipireidet tai siivet käyvät mainiosti!)
6 rkl soijakastiketta
1,5 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl limemehua
5 rkl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
2 tl tamarinditahnaa
1-2 tl inkivääriraastetta
1-2 valkosipulin kynttä
0,5 tl suolaa
(puolikas sitruuna viipaleina)
(seesaminsiemeniä)

1. Leikkaa broilerin fileet suupaloiksi, tai laita koipireidet tai siivet uunivuokaan.
2. Sekoita maustekastikkeen ainekset kulhossa ja maista. Lisää mausteita tai suolaa tarvittaessa.
3. Kaada mausteseos broilerin päälle ja sekoita kunnes seos leviää kaikkialle. Mausteseosta kuuluu olla runsaasti, joten älä huolestu jos broileri näyttää uivan kastikkeessa. Lisää pinnalle sitruunaviipaleita jos sitruunaa sattuu olemaan kaapissa.
4. Paista 175 asteessa n. 15 min. Sekoita välillä.
5. Ota broileri uunista ja laita pinnalle vielä halutessasi seesaminsiemeniä. Laita folio tai kansi vuokaan ja laita uuniin vielä viideksi minuutiksi.
6. Tarjoile riisin ja hedelmäisen maissivuoan kera.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Sunnuntain herkkumysli

Olisin voinut elää lapsena pelkällä hedelmämyslillä. Aamupalavalikoimani on onneksi laajentunut niistä ajoista huomattavasti, mutta yhä toisinaan iskee niin järkyttävä myslinhimo että sitä on vaan saatava. Kaupan myslit ovat usein täynnä sokeria, ja suurin osa hedelmämysleistä koostuu pelkistä kaura- ja vehnähiutaleista, banaanilastuista, papaijasta ja ananaksesta. Yleensä myslistä myös loppuvat sattumat kesken, ja loppupussillinen on pelkkää kuivaa ja mautonta hiutaletta. Yllättävän monet myslit sisältävät gluteenia, ja gluteenittomat vaihtoehdot ovat taas niin julmetun kalliita ettei niitä osta kukaan persaukinen osa-aikatyöläinen. Tässäkin tapauksessa tulin siihen lopputulokseen että jos haluan hyvää gluteenitonta mysliä josta ei lopu hedelmät kesken, teen sen itse. Tätä minimysliä tuli juuri sopivan kokoinen annos akuuttiin myslihimoon, eikä sen varastoimiseen tarvitse valtavaa purkkia. Makuunkaan ei ehdi kyllästyä ennen kuin myslit on jo syöty parempiin suihin.


Hedelmäinen minimysli

1 rkl hunajaa (reilu lusikka)
2 rkl kookosöljyä tai voita (kukkurallisia lusikallisia)
1,5 tl kardemummaa
1 dl quinoahiutaleita
3 dl kaurahiutaleita
0,5 dl seesaminsiemeniä
1 dl pähkinöitä, kuten cashew- ja parapähkinä

1 dl sokeroimatonta ananasta
1 dl sokeroimatonta mangoa
1 dl sokeroimatonta papaijaa
1 dl omenamehulla makeutettua karpaloa

1. Laita kattilaan hunaja, kookosöljy/voi ja kardemumma. Sulata rasva ja hunaja.
2. Sekoita joukkoon hiutaleet, seesaminsiemenet ja pähkinät.
3. Levitä seos uunipellille ja paahda 175 asteessa n. 5 minuuttia. Tarkkaile seosta ettei mysli pala.
4. Lisää hieman jäähtyneeseen seokseen hedelmät.
6. Purkita vasta kun seos on jäähtynyt kokonaan.

Vinkki: Kuivattuja, sokeroimattomia hedelmiä löytyy mm. Punnitse & Säästä -myymälöistä. Laita mysliin suosikkihedelmäsi ja pähkinäsi, niin sunnuntain herkkuaamupala on valmis!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Arkipastaa

Taisteltuani kaksi päivää ompelukoneen ja kahden fleece-manttelin kanssa, päätin kehitellä kaapin sisuksista jotain niin helppoa arkipöperöä että palaudun takaisin maan pinnalle. Olen surkea ompelija, ja repertuaarini rajoittuukin täysin koirien takkeihin. Silloinkin saan aikaiseksi lähinnä epämääräisiä lankamyttyjä ja kovaäänisiä voimasanoja. Olen kuitenkin hyvä kehittelemään ruokaa lähestulkoon tyhjästä. Opiskeluaikoina söinkin paljon kaalia ja kananmunia mitä mielikuvituksellisimmilla mausteilla. Tällä kertaa nälkäisen kokin ruokalistalla oli kuitenkin pastaa, sillä sen keittelyyn ei tarvitse käyttää puolta päivää. Ompelukoneangstikin alkoi vähitellen helpottaa kun lapioin kaksin käsin ruokaa kitusiini ja keitttelin vielä kahvit päälle. Siinä vaiheessa ne fleeceviltistä kasatut koiran takitkin alkoi näyttää suorastaan luksushurtan taikaviitoilta.


Arkipastaa jauhelihakastikkeella

1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
400 g jauhelihaa
140 g tomaattipyrettä (1 Mutti tomaattipyre tölkki)
1 tomaattipyretölkillinen vettä
2 dl kookosmaitoa tai kookoskermaa
1 tl mustapippuria
1 tl juustokuminaa
2 tl sambal oelek -chilitahnaa
suolaa maun mukaan

gluteenitonta pastaa
suolaa
oliiviöljyä
(voita)

1. Kuullota pilkottu sipuli ja raastettu valkosipuli reilussa lorauksessa oliiviöljyä.
2. Lisää pannulle jauheliha ja paista kypsäksi.
3. Laita tässä välissä pastavesi kiehumaan. Lisää hyppysellinen suolaa veteen.
4. Sekoita jauhelihan joukkoon tomaattipyre ja mausteet. Kaada tomaattipyretölkillinen vettä kastikkeen joukkoon.
5. Lisää kookosmaito ja pienennä samalla hellan lämpötilaa. Hauduta kastiketta kunnes pasta on kypsää.
6. Lisää kiehuvaan veteen pasta, ja kypsytä pakkauksen ohjeen mukaan.
7. Kaada pastavesi pois ja lisää pastan sekaan oliiviöljyä, ripaus suolaa ja halutessasi myös nokare voita. (Voi antaa pastalle hyvän maun, joten pitihän sitä nyt laittaa.)
8. Tarjoile arjen herkkupasta heti. Nakkaa pinnalle yrttejä jos kaapissa sattuu olemaan.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Porkkanavinopalat avokadotahnalla

Siemennäkkäri on kummitellut mielessäni jo monta päivää, mutta ryhtyessäni hommiin huomasin, että siemenet olivat kadonneet mystisesti kaapista parempiin suihin. Eli toisin sanoen täällä on syöty kilpaa siemeniä, kunnes kaikki on taas kerran loppu. Seesaminsiemeniä oli onneksi vielä hiukan jäljellä, joten niistä syntyi hätävaraleipä joka oli sopivasti jotain näkkärin ja leivän välimaastosta. Siinä leipää uunin luukusta tuijotellessani aloin haaveilla avokadotahnasta, auringosta, kesästä ja melonnasta. Koska tähän hätään kolme viimeistä kohtaa jäivät haaveeksi, avokadotahnaa oli saatava. Siinä kun noita vinopaloja mutusteli silmät kiinni kuumassa keittiössä kirkasvalolampun edessä, saattoi jopa pienen hetken kuvitella että ulkona paistaa aurinko ja lämpömittari näyttää hellelukemia.


Porkkanavinopalat
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl kaurahiutaleita
1,5 dl tattarijauhoa
1 rkl unikonsiemeniä
1 tl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

2 munaa
0,5 dl vettä
2 porkkanaa raasteena
1. Sekoita kuivat aineet kulhossa.
2. Lisää joukkoon loput aineet ja sekoita.
3. Levitä taikina leivinpaperin päälle levyksi. Tästä tuli hiukan vajaa pellillinen.
4. Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia.


Avokadotahna

1 avokado
limettimehua
suolaa
mustapippuria

1. Muussaa avokado, ja mausta makusi mukaan limen mehulla, suolalla ja mustapippurilla.
2. Säilytä jääkaapissa jos et syö koko annosta kerralla.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Makumatka Goalle

Sukelletaan vielä toistamiseen Sunil Vijayakarin kirjaan Intian keittiö. Tiedän, olen kehittänyt jo merkillisen riippuvuussuhteen tähän opukseen. Rakastan näitä makuja ja tuoksuja lähestulkoon yhtä paljon kuin koirani rakastaa palloja ja muita lentäviä esineitä. Pakkohan se on jakaa vielä yksi ohje, sillä tämä goalainen mausteinen kana oli suorastaan syntisen hyvää. Niin hyvää, että melkein kyynelehdin lautaselleni. Mausteiden jauhaminen näillä narukäsillä oli melkoisen hikistä puuhaa, mutta lopputulos oli ehdottomasti kaiken sen morttelin kolisuttelun väärti. Jos kirjastostasi löytyy tämä kirja, tai taskussasi on ylimääräistä rahaa ja haluat kokkailla intialaista, suosittelen tätä kirjaa lämpimästi. Tai ehkäpä jopa lempeän tulisesti.


Goalainen mausteinen kana (4 annosta)

Mausteseos

6 kokonaista mustapippuria
3 neilikkaa
2 tl fenkolinsiemeniä
4 kuivattua punaista chiliä
1 tl kardemummansiemeniä
2 tl valkoisia unikonsiemeniä (jos et löydä näitä kaupasta, toimii ilmankin!)
2 kanelitankoa

2 tl suolaa
1 tl kurkumajauhetta
1 tl juustokuminaa jauhettuna
1 tl korianterijauhetta

1. Tee ensin mausteseos. Laita kokonaiset mausteet kuivalle paistinpannulle, ja paahda niitä 1-2 minuuttia. Nosta pannu liedeltä ja anna jäähtyä.
2. Laita paahdetut mausteet, suola ja maustejauheet mortteliin, ja jauha hienoksi. Tämä vaatii kärsivällisyyttä.



Kanan paistaminen

4 rkl kasvi- tai maapähkinäöljyä
1 sipuli pieneksi pilkottuna
3 valkosipulin kynttä
n. 600g kanaa suupaloiksi leikattuna
4 dl kookosmaitoa
3 dl kylmää vettä
1 tl tamarinditahnaa

1. Kuumenna öljy pannulla ja lisää siihen sipuli ja hienonnettu valkosipuli. Kuullota keskilämmöllä 2-3 minuuttia.
2. Nosta lämpö kuumaksi ja lisää kanapalat. Kypsennä kunnes kanasta ei enää valu nestettä.
3. Kaada mausteseos kanasipuliseoksen joukkoon ja sekoittele pari minuuttia.
4. Lisää kookosmaito ja vesi, kiehauta.
5. Vähennä lämpöä ja hauduta hiljakseen 15-20 minuuttia.
6. Lisää tamarinditahna ja hauduta vielä 2-3 minuuttia. Tarjoa heti vaikkapa riisin kanssa.

Jos haluat päästä intialaiseen tunnelmaan, mutta Bollywood leffat on vielä vähän liikaa, kokeile vaikkapa elokuvaa Herkullinen elämä. Tämä on sellainen hienolla musiikilla ja visuaalisella karkilla höystetty hyvän mielen leffa kaikille ruokafriikeille. Väkisinkin alkaa hymyilyttää. Ja vatsa kurnia.

torstai 1. tammikuuta 2015

Ihanaa intialaista!

Suosikkikirjani taitaa olla tällä hetkellä Sunil Vijayakarin Intian keittiö. Olin pahasti koukussa jo kaivettuani kirjan joulupaperista. Selasin reseptejä toisensa perään hullun kiilto silmissä (kuten aina..) ja tein samalla mielessäni kunnianhimoisia suunnitelmia koko kirjan läpi kokkaamisesta. Vuoden vaihtuessa syötiin mm. perunakuorukoita mangochutneyn kera. Jos olet maistanut ainoastaan kaupan sokerista mangochutneyta, voin vannoa että tämä on hyvin kaukana siitä! Valmistaudu makujen ihanaan yhdistelmään, ja koita vastustaa kiusausta syödä pelkkää mangochutneyta lusikalla. Tai hitot, syö vaikka pelkkää chutneyta jos huvittaa. Sen verran hyvää se on! Perunakuorukat maistui myös paremmin kuin hyvin, vaikka niitä valmistaessani onnistuinkin painamaan lusikan läpi muovikulhosta ja viiltämään sillä hajonneella kulholla sormeeni. 


Mango-chutney

1 iso mango (n. 400g)
2 rkl limettimehua
1 rkl kasvi- tai maapähkinäöljyä
2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
2 tuoretta vihreää chiliä
1 tl mustia sinapinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
5 rkl palmusokeria tai pehmeää vaaleanruskeaa sokeria
5 rkl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
hyppysellinen inkiväärijauhetta

1. Laita kuorittu ja pilkottu mango sekä limettimehu kulhoon.
2. Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää salottisipulit ja kuullota keskilämmöllä 3 minuuttia.
3. Lisää pannulle valkosipuli ja pilkotut chilit, ja kuullota kunnes salottisipulit pehmenevät, mutta eivät ruskistu. Punainen chilikin käy hyvin jos vihreää ei löydy kaupasta.
4. Lisää sipuleiden sekaan sinapin- ja korianterinsiemenet. Jos kaapissasi ei ole mustia sinapinsiemeniä, ilmankin pärjäät. Omassa kaapissani niitä ei tähän hätään ollut, ja hyvää tuli silti.
5. Lisää seokseen mango, palmusokeri, suola, etikka ja inkiväärijauhe. Palmusokeria en löytänyt, joten korvasin sen surutta kookospalmusokerilla. Siksi chutneystani tuli vähän ruskeaa.
6. Anna seoksen hautua n. 10 minuuttia, kunnes mangosta tulee tahmean herkullista.
7. Ota chutney liedeltä ja anna jäähtyä. Laita chutney jääkaappiin ja anna maustua noin kolme päivää.

Perunakuorukat

450 g perunoita keitettynä ja kuorittuna
1 sipuli
2,5 cm pala tuoretta inkivääriä
1 tuore vihreä chili
1 rkl tuoretta korianteria pilkottuna
1 rkl sitruunamehua
2 tl mangojauhetta
kasvi- tai maapähkinäöljyä friteeraukseen
suolaa

Taikina

115 g gramjauhoja, eli kikhernejauhoja
0,25 tl leivinjauhetta
0,25 tl chilijauhetta
hyppysellinen suolaa
noin 1,5 dl kylmää vettä

1. Tee ensin taikina. Siivilöi jauhot, leivinjauhot ja chilijauhe sekä suola kulhoon.
2. Hämmennä joukkoon vähitellen vettä, kunnes saat juoksevaa taikinaa. Peitä taikina kelmulla, ja valmistele seuraavaksi täyte.
3. Laita perunat, sipuli, inkivääri, chili, korianteri, sitruunamehu ja mangojauhe kulhoon. En löytänyt tähän hätään mistään mangojauhetta, joten laitoin tilalle lorauksen agavesiirappia.
4. Hajota perunat, ja sekoita massa kunnolla. Maista suola.
5. Pyörittele perunaseoksesta palloja käsin.
6. Kuumenna öljy kattilassa n. 180 asteeseen. Jos et omista mittaria, kokeile ensin yhdellä kuorukalla onko öljy tarpeeksi kuumaa.
7. Kasta perunapallot taikinaan, ja friteeraa niitä erissä noin 3-4 minuuttia, kunnes pallot ovat kullanruskeita. Valuta kuorukat talouspaperin päällä ja nauti kuumana chutneyn kanssa.