torstai 1. tammikuuta 2015

Ihanaa intialaista!

Suosikkikirjani taitaa olla tällä hetkellä Sunil Vijayakarin Intian keittiö. Olin pahasti koukussa jo kaivettuani kirjan joulupaperista. Selasin reseptejä toisensa perään hullun kiilto silmissä (kuten aina..) ja tein samalla mielessäni kunnianhimoisia suunnitelmia koko kirjan läpi kokkaamisesta. Vuoden vaihtuessa syötiin mm. perunakuorukoita mangochutneyn kera. Jos olet maistanut ainoastaan kaupan sokerista mangochutneyta, voin vannoa että tämä on hyvin kaukana siitä! Valmistaudu makujen ihanaan yhdistelmään, ja koita vastustaa kiusausta syödä pelkkää mangochutneyta lusikalla. Tai hitot, syö vaikka pelkkää chutneyta jos huvittaa. Sen verran hyvää se on! Perunakuorukat maistui myös paremmin kuin hyvin, vaikka niitä valmistaessani onnistuinkin painamaan lusikan läpi muovikulhosta ja viiltämään sillä hajonneella kulholla sormeeni. 


Mango-chutney

1 iso mango (n. 400g)
2 rkl limettimehua
1 rkl kasvi- tai maapähkinäöljyä
2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
2 tuoretta vihreää chiliä
1 tl mustia sinapinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
5 rkl palmusokeria tai pehmeää vaaleanruskeaa sokeria
5 rkl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
hyppysellinen inkiväärijauhetta

1. Laita kuorittu ja pilkottu mango sekä limettimehu kulhoon.
2. Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää salottisipulit ja kuullota keskilämmöllä 3 minuuttia.
3. Lisää pannulle valkosipuli ja pilkotut chilit, ja kuullota kunnes salottisipulit pehmenevät, mutta eivät ruskistu. Punainen chilikin käy hyvin jos vihreää ei löydy kaupasta.
4. Lisää sipuleiden sekaan sinapin- ja korianterinsiemenet. Jos kaapissasi ei ole mustia sinapinsiemeniä, ilmankin pärjäät. Omassa kaapissani niitä ei tähän hätään ollut, ja hyvää tuli silti.
5. Lisää seokseen mango, palmusokeri, suola, etikka ja inkiväärijauhe. Palmusokeria en löytänyt, joten korvasin sen surutta kookospalmusokerilla. Siksi chutneystani tuli vähän ruskeaa.
6. Anna seoksen hautua n. 10 minuuttia, kunnes mangosta tulee tahmean herkullista.
7. Ota chutney liedeltä ja anna jäähtyä. Laita chutney jääkaappiin ja anna maustua noin kolme päivää.

Perunakuorukat

450 g perunoita keitettynä ja kuorittuna
1 sipuli
2,5 cm pala tuoretta inkivääriä
1 tuore vihreä chili
1 rkl tuoretta korianteria pilkottuna
1 rkl sitruunamehua
2 tl mangojauhetta
kasvi- tai maapähkinäöljyä friteeraukseen
suolaa

Taikina

115 g gramjauhoja, eli kikhernejauhoja
0,25 tl leivinjauhetta
0,25 tl chilijauhetta
hyppysellinen suolaa
noin 1,5 dl kylmää vettä

1. Tee ensin taikina. Siivilöi jauhot, leivinjauhot ja chilijauhe sekä suola kulhoon.
2. Hämmennä joukkoon vähitellen vettä, kunnes saat juoksevaa taikinaa. Peitä taikina kelmulla, ja valmistele seuraavaksi täyte.
3. Laita perunat, sipuli, inkivääri, chili, korianteri, sitruunamehu ja mangojauhe kulhoon. En löytänyt tähän hätään mistään mangojauhetta, joten laitoin tilalle lorauksen agavesiirappia.
4. Hajota perunat, ja sekoita massa kunnolla. Maista suola.
5. Pyörittele perunaseoksesta palloja käsin.
6. Kuumenna öljy kattilassa n. 180 asteeseen. Jos et omista mittaria, kokeile ensin yhdellä kuorukalla onko öljy tarpeeksi kuumaa.
7. Kasta perunapallot taikinaan, ja friteeraa niitä erissä noin 3-4 minuuttia, kunnes pallot ovat kullanruskeita. Valuta kuorukat talouspaperin päällä ja nauti kuumana chutneyn kanssa.

2 kommenttia:

  1. Tykkään sun blogista, kirjoitat kivasti :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Hei, kiva kuulla että löysit tiesi tänne. :) Mitä parhainta ja herkullisinta alkanutta vuotta sinnekin!

    VastaaPoista