perjantai 6. helmikuuta 2015

Mokkapalasankari

Satakuntaan muutettuani ihmettelin pitkään mitä ihmeen masaliisoja kaikki aina leipoi, kunnes koin joskus kahvipöydässä ahaa-elämyksen. Mokkapalojahan nuo oli. Juuri niitä samoja joita leivoin pienenä ja unohdin aina maidon tai rasvan taikinasta. En osaa vielä tänä päivänäkään käyttää mokkapaloista nimeä masaliisa, vaikka olen asunut täällä suunnalla jo kymmenisen vuotta. Enkä vieläkään tykkää niistä mokkapalojen pinnalle siroteltavista strösseleistä, vaikka joskus hamstrasinkin niitä kaappiini purkkikaupalla. Silloin keräilin kyllä vähän kaikkea muutakin epämääräistä, kuten esimerkiksi rumia pöytäliinoja, juomalaseja, paskoja leffoja ja postikortteja. Vuosien varrella kaikki ylimääräinen roina on onneksi karsiutunut kaapeista, mutta niitä paskoja leffoja tunnun kantavan kotiini vieläkin. Jos elokuva-arvostelussa on yksi tähti, se löytyy luultavasti hyllystäni.

Mokkapaloista tuli ihanan pehmeitä, vaikka se maito unohtui taikinasta tälläkin kertaa. Leipomisessa onnistumisen mittari on yleensä se, kun leuassa on taikinaa maistelun jäljiltä ja lusikat on nuoltu puhtaiksi. Siltä osin näistä tuli varsin kelpoyksilöitä. Eipä kyllä nuo vähän sekundat mokkapalat tai mitkään muutkaan leipomukset ole koskaan jäänyt syömättä, sen verran makuri olen.


Mokkapalat (noin puolikas uunipellillinen)

2 dl mantelijauhoa
1 dl perunajauhoa
1 dl maissijauhoa
2 rkl kaakaojauhoa
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhoa
1 tl psylliumia
(halutessasi vielä lusikan kärjellinen ksantaania)

4 munaa
2 dl kookospalmusokeria
100 g sulatettua voita

1. Yhdistä kaikki kuivat aineet keskenään. Siivilöi jos jauhoissa on paakkuja.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sekoita munasokerivaahtoon varovasti jauhot ja sula voi.
4. Kaada taikina noin 20 x 30cm kokoiseen vuokaan, tai jos haluat matalampia mokkapaloja, levitä taikina tavalliselle uunipellille. Tee tällöin myös enemmän kuorrutetta.
5. Paista 200 asteessa noin 10-12 minuuttia uunista riippuen.


Kuorrute

3 rkl kaakaojauhetta
200 g tomusokeria
50 g sulaa voita
0,5 dl kuumaa, vahvaa kahvia

pähkinärouhetta

1. Sekoita neljä ensimmäistä raaka-ainetta yhteen kunnes kuorrute on tasaista.
2. Levitä kuorrute lämpimän mokkapalalevyn pinnalle.
3. Ripottele kuorrutteen pinnalle pähkinärouhetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti