keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kuuma inkiväärijuoma

Jos ihminen on sitä mitä syö, minusta tulee isona varmaankin YogiTea tai puolukka. Olen testannut jos jonkinlaista mausteista Chai-teetä ja maustehauduketta tässä vuosien varrella, ja talvella teen töitä teekuppi aina käden ulottuvilla. Liptonit ja Twiningsit jäävät meikäläisen osalta kauppaan, mutta tyhjennän hyllyt kerta toisensa jälkeen mausteisista sekoituksista. Muistinko mainita että tosiaan pidän mausteista?

Heräsin aamulla ihan tokkurassa, kompuroin muuttolaatikoihin ja koiriin, angstasin paikallislehden tekstiviestipalstaa ja olin muutenkin pahalla tuulella. Siihen ei yleensä auta kuin keittiöterapia tai parin tunnin pianon pimputteluoperaatio. Koska en ole aamulla ihan skarpeimmillani tuon pianon suhteen, keittelin mielummin kuuman mausteista kauramaitoa. Kummasti alkoi aamu tuntua vähän vähemmän kenkulta, ja muuttolaatikoiden pakkaaminenkin jopa ihan siedettävältä puuhalta. Keittiössä soi tänään Flumen Change, se tuntuu sopivan ajankohtaan jo nimensäkin puolesta.


Mausteinen inkiväärijuoma (kahdelle)

5-6 dl kauramaitoa (laita enemmän jos haluat juomasta miedompaa)
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä
1 kanelitanko
0,5 tl kurkumaa
1/4 tl cayennepippuria
1/4 tl jauhetttua kardemummaa
1/4 tl jauhettua neilikkaa
2 tl hunajaa

1. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna seosta miedolla lämmöllä, hiljalleen sekoitellen. Nosta kattila pois liedeltä kun maito on kiehunut noin 2 minuuttia.
2. Siivilöi tai poimi lusikalla kokonaiset mausteet pois maidosta ja tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti