Osa lukijoista on saattanut huomata että olen siirtynyt leipätaikinoissani grammamittojen käyttöön. Tähän on syynsä. Taloudessamme on kaksi desin mittaa, jotka ovat jostain täysin järjettömästä syystä eri kokoisia. Laatikoista löytyy myös kolmen kokoisia pikkulusikoita ja kahden kokoisia ruokalusikoita. Jo pelkästään näistä syistä todennäköisyys siihen, että jokaisessa taikinassa on eri määrä raaka-aineita, on suurempi, kuin todennäköisyys ahdistua marketin pahimmassa jouluruuhkassa kaksi päivää ennen joulua. Tämän lisäksi olen aina mitannut vähän ronskilla kädellä, joten kukkuralliset lusikat tuplaavat usein raaka-aineen määrän huomaamattani. Gluteeniton leivonta tuntuu olevan yhden sortin keittiökemiaa, joten helpottaa kummasti jos mittasuhteet on edes vähän lähempänä totuutta. Enpä olisi ikinä uskonut että keittiövaa'asta on oikeasti jotain hyötyä.
Jouluinen porkkanaleipä
25cm x 34 cm vuoka
70 g kaurajauhoa
100 g maissijauhoa
100 g tattarijauhoa
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
5 g karkeaa psylliumkuorijauhetta
1 tl kuminaa
1 tl fenkolia
1 tl jauhettua pomeranssinkuorta
150 g porkkanaa raastettuna (2 keskikokoista)
50 g hunajaa
400 g vettä
(siemeniä leivän pinnalle)
Yhdistä kaikki kuivat aineet keskenään ja sekoita. Laita toiseen astiaan porkkanaraaste, hunaja ja vesi, ja sekoita ne yhteen. Yhdistä sitten kuivat aineet nesteeseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina uunivuokaan, ja ripottele pinnalle halutessasi siemeniä. Paista leipää 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Nam, hyvältä näyttää! Pitää varmaan kokeilla tuota karkeaa psylliumia joskus, googlailin, että niillä on eri käyttötarkoitukset hienojen jauheiden kanssa. Olen aina käyttänyt tuota hienoa jauhetta ja pitkään luulinkin, että se on ainoa psyllium laatuaan :)
VastaaPoistaKyllä tälläkin joululeivän makuun pääsi, kiitos mausteiden. :P Se karkea psylliumjauhe on jopa halvempaa kuin esim. Fiberhusk. Jos ei taikinaa tarvitse kaulia, se karkea rouhe toimii vallan mainiosti. :)
Poista