Karjalanpiirakoiden leipominen ja rypyttäminen on ollut itselleni aina mysteeri. En ole tehnyt koskaan edes tavallisia karjalanpiirakoita, joten oli suoranainen neronleimaus vääntää ensimmäinen gluteeniton karjalanpiirakkataikina ilman minkään valtakunnan reseptiä. Voin kertoa että siitä taikinasta tuli aivan liian paksua, eivätkä rypytyksetkään menneet ihan putkeen. Taikina numero kaksi oli jo huomattavasti yhteistyökykyisempi. Rypytyksen saloja en kyllä osaa vieläkään, mutta saanpahan syyn leipoa vähän lisää piirakoita. Ihan vaan harjoituksen vuoksi.
Vaaleat kaurapiirakat (12 kpl)
Jos kaura ei sovi ruokavalioosi, voit tehdä ihan tavallisen riisipuuron täytteeksi.
Kaurasuurimopuuro
1 rkl voita
2 dl kaurasuurimoita (Huom! Tavalliset kaurasuurimot eivät käy keliaakikoille!)
2 dl vettä
5 dl maitoa
0,5 tl suolaa
1 kananmuna
Taikina
1,5 dl vettä
1 tl psylliumia
2 dl vaaleaa riisijauhoa
3/4 dl tattarijauhoa
3/4 dl perunajauhoa
3/4 tl suolaa
2 rkl kookosöljyä
Tee ensin puuro. Sulata kattilassa voi, ja sekoita joukkoon kaurasuurimot. Lisää joukkoon vesi, ja keittele miedolla lämmöllä kunnes vesi on melkein kokonaan haihtunut. Lisää sitten maito, ja jatka keittämistä vielä noin puoli tuntia. Muista sekoittaa välillä. Lisää kypsään, vähän jäähtyneeseen puuroon suola ja kananmuna.
Tee seuraavaksi piirakkataikina. Sekoita psyllium veteen, ja anna turvota n. 10 minuuttia. Yhdistä jauhot ja suola, ja sekoita sitten puolet jauhoseoksesta nesteeseen. Sekoita joukkoon myös kookosöljy. Vatkaa taikinaa sähkövatkaimella voimakkaasti pari minuuttia, ja lisää sitten vähitellen loput jauhot joukkoon. Taikina on sopivaa kun se ei tartu sormiin, mutta on kuitenkin pehmeää.
Jauhota pöytä tattarijauhoilla ja pyörittele taikina pötköksi. Leikkaa pötkö 12 osaan, ja pyörittele palat palloiksi. Laita pallot kelmun alle jotta ne eivät kuivu, ja ota yksi pallo kerrallaan kaulittavaksi.
Painele ensin pallo litteämmäksi sormin, ja kauli taikina soikioksi. Ripottele päälle jauhoja, ja laita kaulittu taikinanpala kelmun alle. Jatka näin, kunnes olet saanut kaulittua kaikki taikinapallot.
Ota sitten yksi kaulittu taikinanpala kerrallaan kelmun alta täytettäväksi. Pyyhi pullasutilla ylimääräiset jauhot pois piirakkakuoresta, ja laita reilu ruokalusikallinen puuroa täytteeksi. Rypytä kuinka tykkäät, tyyli on vapaa.
Paista piirakoita 250 asteessa noin 12-15 minuuttia. Voitele kypsät piirakat halutessasi voisulalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti