Kaiken tämän mediassakin vellovan ruokakeskustelun keskellä tuntuu unohtuneen se, ettei syömisen suhteen ole olemassa mitään absoluuttista totuutta. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille. Toiset elävät valmisruualla ja toiset proteiinipatukoilla ja rahkalla. Joidenkin kaapit täyttyvät superfoodeista, toisten taas sipseistä ja karkeista. Kaikilla ei ole edes varaa ruokaan, vaan kaupasta on ostettava sitä mitä halvalla saa. Ei sellaista päivää tule, jolloin söisimme kaikki täsmälleen samalla tavalla. Ja onneksi näin.
On monta tapaa syödä hyvin ja monipuolisesti, niin että pysyy terveenä ja energiaa riittää. Joku treenaa kovaa ja syö sen mukaan, kun taas toinen rakastaa tietokonepelejä, perunamuusia ja raakakakkuja. Gojimarjat eivät sulje pois kotimaisia mustikoita, eikä quinoa kauraa. Raakasuklaan valmistaminen ei tarkoita sitä, etteikö keittiössä synny myös toisinaan mummolan omenoista tehtyä kauraomenapaistosta. Ruokakeskustelu jää kovin usein pelkäksi vastakkainasetteluksi ja ääripäiksi, asiantuntijalausunnoiksi ja pilkun viilaamiseksi. Koska syömisestä tuli näin hankala juttu? Löysätään nyt vähän sitä pipoa, ja nautitaan ruuasta ja ihmisistä ympärillämme.
Sitruksinen raakafudge
1 dl kookosöljyä
1,5 rkl hunajaa
1 dl lucumaa
2 rkl mantelivoita
yhden mandariinin mehu
(puolikkaan sitruunan mehu)
1. Sulata kookosöljy vesihauteessa. Sulata myös hunaja, jos se on kiinteää.
2. Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. Jos haluat voimakkaan sitruksen maun, lisää myös puolikkaan sitruunan mehu seokseen. Tällöin voit myös halutessasi lisätä vielä ruokalusikallisen lucumaa joukkoon.
3. Kaada massa astiaan tai muotteihin ja laita pakastimeen puoleksi tunniksi. Leikkaa suupaloiksi, tai irroita muoteista, ja herkuttele. Säilytä fudget pakastimessa tai jääkaapissa.
Ps. Makkarasoppa ja raakafudge mahtuivat tänään samaan ruokapöytään, kuinka järkyttävää.
Maistuvatko yhtään aidolle fudgelle, vai vaan kaamealle kookokselle ja hunajalle?
VastaaPoistaKookos näissä ei oikeastaan maistu, enemmänkin nuo sitrukset ja lucuma. Jos kaipaat ihan perinteistä fudgea, kannattaa melkein tehdä keittämällä ihan aitoa tavaraa. Nämä on koostumukseltaan kyllä kivan fudgemaisia, mutta koska nämä eivät sisällä kermaa tai sokeria, maku ei ole sama. Ihan kelpo raakaversio kumminkin. :)
Poista