Kesän makunautinnoista jäi parhaiten mieleen Tallinnalaisen Von Krahli Aed ravintolan juustokakku, porilaisen Jätskibaari Vohvelin salmiakkijäätelö ja isän pakastimen kätköistä löytyneet vuosikertalakat muurinpohjalättyjen päällä. Toivottavasti kesäsi oli yhtä herkullinen ja täynnä sateenvarjon alla nautittuja jäätelöannoksia. Nyt on aika syksyn omenakaneliekstaasien ja juuresruokien, antaa syksyn tulla vaan.
Bataatti-sipulikeitto maustemanteleilla (4 annosta)
Paahdetut sipulit
4 sipulia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Keitto
500g bataattia
2 isoa porkkanaa
4 pientä perunaa
1 litra vettä
1,5 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl valkosipulijauhetta
1 tl kurkumaa
1-2 dl kookosmaitoa
Maustetut mantelit
1 dl mantelilastuja
1 rkl kookosöljyä
0,5 tl kardemummajauhetta
suolaa maun mukaan
chilijauhetta maun mukaan
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Halkaise sipulit kuorineen ja ripottele halkaistulle pinnalle suola, mustapippuri ja oliiviöljy. Paahda 15 minuuttia kuori alaspäin. Käännä sipulit ja paista vielä toiset 15 minuuttia. Kun paahdetut sipulit ovat jäähtyneet, irroita kuoret ja viipaloi pehmenneet sipulit suikaleiksi. Laita suikaleet sivuun ja laita sillä välin keitto tulelle.
2. Kuori bataatti, porkkana ja perunat. Kuutioi juurekset kattilaan ja lisää joukkoon vesi. Anna juuresten kiehua kunnes ne pehmenevät hieman. Lisää keiton joukkoon mausteet, kookosmaito ja suurin osa sipuleista. Säästä pieni osa sipuliviipaleista tarjoilua varten. Anna keiton kiehua sen aikaa kun valmistat maustetut mantelit.
3. Lämmitä öljy pannulla, ja lisää joukkoon chilijauhe ja kardemummajauhe. Sekoittele pari minuuttia, ja lisää sitten joukkoon mantelilastut. Jatka sekoittelua, kunnes mantelit alkavat tuoksua ja saada hieman väriä. Mausta suolalla. Manteleiden tulisi olla sen verran suolaisia että ne maistuvat hieman sipseiltä. Soseuta lopuksi keitto, ja tarjoile sipuliviipaleiden ja maustettujen manteleiden kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti