torstai 14. toukokuuta 2015

Banaaniöverit banaanifanille

Toinen puoliskoni täytti eilen pyöreät kolmekymmentä, ja pakkohan sitä oli kehitellä tuolle elämäni karvapäälle jotain spesiaalia synttäriherkkua kahvin kylkeen. Ja koska synttärisankari on armoton banaanifani, mikäs sen parempi vaihtoehto kuin banaaniraakakakku. Tein jo testiversion samasta kakusta viime viikolla, mutta onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla tekemään siihen kuorrutteen, joka näytti siltä kuin koira olisi tehnyt tarpeensa kookoskermavaahtoon. Jostain kumman syystä päätin seuraavalla kerralla jättää sen sysiruman (mutta ihan hyvän makuisen) suklaahommelin pois ohjeesta. Tässä täytyy varmaan tehdä kohta kokonainen kuvakollaasi erinäisistä epäonnistuneista keittiösötkötyksistäni. Annan kuitenkin mielummin mielikuvituksen laukata keittiössä jatkossakin ja epäonnistun välillä komeasti, kuin pysyttelen tiukasti resepteissä ja onnistun (lähestulkoon) aina. Elämässä pitää olla vähän särmää, kakan näköisiä kuorrutteita ja sulaneita muovikauhoja.


Banaaniraakakakku 
Ø 17cm irtopohjavuoka

Pohja
1,5 dl kuivattuja (luomu) aprikooseja
3 medjool taatelia
2 dl kaurahiutaleita
puolikas banaani

Täyte
3 dl cashewpähkinöitä (liota 1-2h)
1,5 dl kauramaitoa (ei ole raakaa, mutta voit korvata esim. mantelimaidolla)
0,5 dl kookosöljyä
2 kypsää banaania
0,5 dl lucumaa
2 rkl hunajaa

Täyte osa 1
3 rkl raakakaakaojauhetta

Täyte osa 2
2 rkl lucumaa
1 rkl kookosöljyä
0,5 tl vaniljajauhetta

Päälle
1 kypsä banaani
kookoskermaa
hunajaa
vaniljajauhetta
kaakaonibsejä
pakastekuivattuja tai tuoreita vadelmia


1. Jos aprikoosit ovat kovia, liota ne pehmeiksi. Sekoita kaikki pohjan ainekset, kunnes saat haluamasi koostumuksen. Jätin hiukan sattumia joukkoon. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle ja siirrä vuoka pakastimeen odottamaan täytteen valmistamisen ajaksi.
2. Jos käytössäsi on hyvä tehosekoitin, voit laittaa kaikki täytteen ainekset kerralla sekaisin. Jos taistelet sauvasekoittimen varassa, aloita täytteen valmistus cashewpähkinöistä ja kauramaidosta. Kun pähkinämaito alkaa sekoittua tasaiseksi, lisää joukkoon sulatettu kookosöljy ja kypsät banaanit. Anna koneen käydä kunnes täytteestä tulee melko sileää. (Ihan silkkistä täytteestä ei sauvasekoittimella saa ilman että laite ylikuumenee..) Lisää lopuksi lucuma ja hunaja, ja sekoita vielä kunnolla. Maista vielä tarviiko täyte lisää hunajaa, sillä makeus riippuu banaanien kypsyydestä.
3. Jaa täyte kahteen osaan. Lisää toiseen puolikkaaseen raakakaakaojauhe, ja toiseen puolikkaaseen lucuma, kookosöljy ja vaniljajauhe.
4. Kaada täytettä kerroksittain pohjan päälle. Näin saat hiukan raitaa kakkuun. Laita vuoka pakastimeen jähmettymään muutamaksi tunniksi, tai yön yli.
5. Ota kakku sulamaan jääkaappiin paria tuntia ennen tarjoilua. Tee sillä välin kookoskerma valmiiksi. Tähän tarvitset yön yli jääkaapissa olleen, täysirasvaisen kookosmaitopurkin. (Pirkka on hyvä.) Kaavi jähmettynyt valkoinen osa kulhoon, lisää maun mukaan hunajaa ja vaniljajauhetta, ja vatkaa vaahdoksi.
6. Sitten enää kakun koristelu! Pilko kakun päälle yksi kokonainen, kypsä ja makea banaani. Laita päälle kunnolla kookoskermavaahtoa ja koristele kakku vielä kaakaonibseillä ja vadelmilla. Kakku säilyy muutaman päivän jääkaapissa, jos ei häviä heti parempiin suihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti