keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Makean ihana myskikurpitsa

Jos ei kurpitsansiemeniä lasketa, käsitykseni kurpitsoista on perustunut pitkälti joulupöydässä tarjottaviin, mielestäni täysin syömäkelvottomiin etikkasäilykkeisiin. Siitä syystä olenkin kiertänyt syksyisin marketteihin ilmestyvät kurpitsat mahdollisimman kaukaa. Tänä syksynä päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden lapsuuden inhokilleni, ja hyvä niin!

Ensitreffini myskikurpitsan kanssa muistuttivat hieman ö-luokan kauhuelokuvaa. En meinannut saada koko mollukkaa halkaistua edes terävimmällä veitselläni, eikä keittiöstä sattunut löytymään kirvestä tai viidakkoveistä siihen hätään. En halunnut uusintaa eräästä taannoisesta peukalon viipalointioperaatiostani, joten kurpitsan halkaisemiseni muistutti lopulta enemmän viisivuotiaan puumiekkailuharjoituksia kuin kokkiohjelmaa. Kun sitten lopulta sain elämäni ensimmäisen myskikurpitsani halkaistua ja paahdettua, varovainen maistiaislusikallinen oli mahtava yllätys. Myskikurpitsa on makeaa, makeampaa kuin bataatti! Makeaa ruokaa! Mahtavaa! Toinen puoliskoni ei ollut suolaisen ruuan ystävänä asiasta aivan yhtä innoissaan, mutta koska rakastan muutenkin kaikkea lämmintä ja makeaa ruokaa aina imelletystä perunalaatikosta piimävelliin, olin haltioissani.

Jos makean mausteinen ruoka toimii lohturuokana juuri sinulle, suosittelen taltuttamaan nurkkiin hiipivän syksyn koleuden kurpitsakeitolla, lämpöisellä villapaidalla ja teekupillisella.


Myskikurpitsakeitto (n. 3 annosta)

1 myskikurpitsa n. 1kg
1 keltainen sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl (juoksevaa) hunajaa

1 rkl voita
0,5 tl kardemummaa
2 cm pala inkivääriä raastettuna
1/4 tl chilijauhetta
6 dl vettä
0,5 tl suolaa
2 tl sitruunamehua

Pinnalle 
pekaanipähkinöitä
turkkilaista jogurttia

Halkaise myskikurpitsa (varo sormia!) ja poista siemenet lusikalla. Halkaise sipuli kuorineen, ja levitä sipulin ja kurpitsan puolikkaille oliiviöljy ja hunaja. Paahda kurpitsan- ja sipulinpuolikkaita 200 asteessa noin 50 minuuttia. Lisää viimeisen 10 minuutin ajaksi myös valkosipulit joukkoon kuorineen päivineen.

Anna kurpitsan ja sipuleiden jäähtyä ja lusikoi sitten kurpitsan sisukset kulhoon. Poista sipuleista ja valkosipuleista kuoret, ja lisää sipulit kurpitsan kaveriksi kippoon odottamaan.

Sulata kattilassa voi ja lisää joukkoon kardemumma, chilijauhe ja raastettu inkivääri. Sekoittele kunnes mausteet alkavat tuoksua, ja lisää sitten joukkoon kurpitsat, sipulit, vesi ja suola. Anna kiehua miedolla lämmöllä 15 minuuttia ja soseuta keitto. Lisää lopuksi joukkoon sitruunamehu, ja maista kaipaatko lisää mausteita tai suolaa. Herkuttele turkkilaisen jogurtin ja pekaanipähkinöiden kera.

2 kommenttia:

  1. Oi, näyttää kyllä hyvältä! Mulla on ollut myös tarkoituksena tutustua tänä syksynä enemmän kurpitsoihin. On tähän saakka jäänyt se vaan tohon kesäkurpitsan tasolle, että ehkä olis aika kokeilla muitakin – vaikka sitä tavallistakin kurpitsaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myskikurpitsakeitto oli vähän kuin jälkiruokaa pääruuaksi, joten tämä upposi meikäläiseen paremmin kuin hyvin. :D Taidan testailla ensi kerralla myskikurpitsaa leivontaan, se toimisi varmaan tosi hyvin leipätaikinassa tai piirakassa. Kerrohan kun kokeilit mitä tykkäsit tuosta puikulasta myskikurpitsanmollukasta. :)

      Poista